Kuntoutusportti Kuntoutusportin uutiskirje 10/2009

27.10.2009

Kulttuuri hyvinvoinnin tukena

Syksyn iltojen pimetessä valoisan ajan vähäisyys voi saada aikaan alakuloisuutta. Mieltä voi piristää ulkoilemalla valoisaan aikaan ja nauttimalla erilaisista kulttuurielämyksistä lukemalla,
käymällä elokuvissa, teatterissa tai konsertissa.

Mielenterveysviikon teemana on tänä vuonna kulttuuri henkisen hyvinvoinnin tukena. Kulttuurilla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja elämänlaatuun. Vapaaehtoinen kansalaistoiminta ja aktiiviset kulttuuriharrastukset tukevat yhteisöllisyyttä, minkä arvellaan olevan yksi selittävä tekijä kulttuurin hyvinvointia lisäävälle vaikutukselle.

Erilaisten taidemuotojen harrastaminen rikastuttaa elämää tarjoamalla mahdollisuuden mielekkääseen tekemiseen ja tunteiden tuulettamiseen. Harrastukset vaikuttavat myönteisesti niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin.

Masto-hanke

Masto-hanke edistää työhyvinvointia lisääviä käytäntöjä, varhaista tukea työssä selviytymisen ongelmiin sekä masennuksen hyvää hoitoa ja kuntoutusta. Erityisesti halutaan edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja muuttaa vallitsevia toimintatapoja. Lue lisää »

Tulevia tapahtumia

Vuosittaista mielenterveysviikkoa vietetään viikolla 47.  Mielenterveysviikon aikana järjestetään myös Mielenterveysmessut Wanhassa Satamassa 17.-18.11.2009.

Muita marraskuun tapahtumia ovat mm. Sosiaalipsykologian päivät Kuopiossa ja Psykologimessut Helsingissä.

Uutiskirjeen tapahtumaosioon on koottu marraskuun sosiaali- ja terveysalan tapahtumatietoja.
Lue lisää »

Väitöskirjoja

Uutiskirjeen kirjapoimintoina on tällä kertaa väitöskirjoja. Esillä on mm. Pauliina Marjalan "Työhyvinvoinnin kokemukset kertomuksellisina prosesseina: narratiivinen arviointitutkimus" sekä Päivi Maria Hautalan "Lupa tulla näkyväksi: kuvataideterapeuttinen toiminta kouluissa". Lue lisää »

Kuntoutusportti suosittelee

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä - Näköaloja taiteen soveltavaan käyttöön
Julkaisuun >>


Kulttuuriseteli - Työntekijän omaehtoisen kulttuuritoiminnan verovapaus
Julkaisuun >>


Mielenterveyden tietopankista tukea ja tietoa
Tietopankki >>


Tukinet on netissä toimiva kriisikeskus
Tukinet >>


Anna palautetta / peru uutiskirje » | uutiskirje[a]kuntoutusportti. fi | © Kuntoutussäätiö