|
 Voimaannuttavat suhteet perhekuntoutuksessa Maritta Törrönen, Katariina Pärnä (toim.) Helsinki: Mannerheimin Lastensuojeluliitton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö, 2010. 303 s.
2000-luvulla lisätty erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuutta tukevan kuntoutuksen tutkimusta. Voimaannuttavat suhteet perhekuntoutuksessa -teoksessa vastataan haasteeseen tarkastelemalla perhekuntoutusta ja sen merkitystä lapsille ja heidän vanhemmilleen. Siinä yhdistetään perhekuntoutusta koskevaa yli 15 vuoden aikana kertynyttä kokemustietoa kehittämistyöhön ja tutkimustietoon. Perhekuntoutusta käsitellään yleisemmällä tasolla ja erityisesti Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvituksen perhekuntoutustyön näkökulmasta. Teoksen tausta-aineistona on käytetty Huvituksen perheiden, työntekijöiden ja ulkopuolisten asiantuntijoiden tuottamaa tietoa. Se kuvaa raikkaalla tavalla perhekuntoutuksen juuria ja monimuotoista nykykäytäntöä sekä antaa rakastavan, hyväksyvän ja voimaannuttavan näkökulman vanhemmuuteen ja kasvatukseen.
Voimaannuttavat suhteet perhekuntoutuksessa -teos tuo esiin muun muassa sosiaali-työn, lastenpsykiatrian, lastenneurologian, psykologian ja sosiologian näkökulmia, jotka kuvaavat perhekuntoutukseen liittyvää moniammatillista toimintaa ja tieteiden välistä lähestymistapaa. Teoksen alussa pohditaan suomalaisten lasten ja perheiden hyvinvoinnin yhteiskunnallista viitekehystä sekä perhekuntoutuksen asemaa palvelu-järjestelmässä. Seuraavaksi avataan historiallisia ja perhekuntoutuksen keskeisimpiä filosofisia arvolähtökohtia. Sen jälkeen paneudutaan perhekuntoutuksen nykyisiin toiminta-käytäntöihin ja työmenetelmiin. Lopuksi arvioidaan perhekuntoutuksen tuloksellisuutta ja laatua sekä pohditaan perhekuntoutuksen monimuotoista tulevaisuutta.
Teos on tarkoitettu lapsiperheiden arkisesta hyvinvoinnista sekä voimaannuttavasta ja kokonaisvaltaisesta perhekuntoutuksesta kiinnostuneille, alan ammattilaisille, tutkijoille ja opiskelijoille. Se sopii hyvin oppikirjaksi muun muassa ammattikorkeakouluihin, yliopistoihin ja ammatilliseen täydennyskoulutukseen.
 Helsingin psykoterapiatutkimus : psykoterapioiden vaikuttavuus viiden vuoden seurannassa Paul Knekt, Olavi Lindfors, Maarit Laaksonen Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2010. 138 s.
Helsingin Psykoterapiatutkimus on laaja psykoterapioiden vaikuttavuutta ja tehoa arvioiva tutkimus, jossa ensimmäistä kertaa kliinisessä kokeessa verrattiin lyhyiden ja pitkien psykoterapioiden vaikuttavuutta. Tutkimukseen osallistui vuosina 1994–2010 noin 400 masentuneisuudesta tai ahdistuneisuudesta kärsivää avohoito potilasta Helsingin seudulta. Tutkimushoitoina heille annettiin yhtä neljästä vaihtoehtoisesta terapiasta, joita olivat voimavarasuuntautunut terapia, lyhyt psykodynaaminen psykoterapia, pitkä psykodynaaminen psykoterapia ja psykoanalyysi. Tässä raportissa esitetään tuloksia terapioiden vaikuttavuudesta psykiatrisiin oireisiin, hoidon tarpeeseen, työ- ja opiskelukykyyn sekä persoonallisuustekijöihin 5 vuoden seurannassa hoitojen aloittamisesta. Myös terapioiden kustannusvaikuttavuutta arvioitiin.
Osoittautui, että vaikuttavuus vuoden seurannan jälkeen oli suurin lyhytterapiaryhmissä ja 3 vuoden seurannan jälkeen pitkän terapian ryhmässä. Viiden vuoden seurannan jälkeen oiretaso oli matalin psykoanalyysiryhmässä. Runsas muiden psykiatristen hoitojen käyttö tutkimushoitojen lisäksi vaikeutti terapioiden tehon arviointia. Psykoterapioiden tuloksellisuustutkimusta tulisi vaikuttavuuden ja tehon arvioinnin lisäksi täydentää arvioimalla myös hoitojen riittävyyttä ja soveltuvuutta. Raportissa esitetään näihin liittyviä tutkimustarpeita ja pohditaan menettelyjä palvelu- ja koulutusjärjestelmien kehittämiseksi optimaalisempien hoitotulosten saavuttamiseksi.

Kuntouttava työtoiminta - aktiivista sosiaalipolitiikkaa vai työllisyyspolitiikkaa? : Empiirinen tutkimus pääkaupunkiseudulta Vappu Karjalainen, Jarno Karjalainen Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2010. 98 s.
Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään kunnissa pitkään työttöminä olleille henkilöille. Kyse on työelämään paluuseen totuttelusta ja työ- ja toimintakyvyn vahvistamisesta pitkän työttömyyden jälkeen. Raportissa kuvataan kuntouttavan työtoiminnan toteutumista ja tilaa pääkaupunkiseudulla. Tilanne avautuu sekä työntekijöiden että asiakkaiden näkökulmasta. Tulokset osoittavat, että kuntouttava työtoiminta on enemmänkin sosiaalipoliittinen kuin työllisyyspoliittinen toimenpide. Se toimii erityisesti asiakkaiden sosiaalisen kuntoutumisen, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjänä. Nopeat työelämään siirtymiset ovat harvinaisia vaikka asiakkailla on usein selvää halukkuutta päästä takaisin töihin. Kuntouttavan työtoiminnan jälkeen tarvitaan työ- ja elinkeinohallinnon toimenpiteiden yhteen sovittavaa vastaantuloa. Tarvitaan myös lisää asiakkaiden valmiuksiin sopivia työpaikkoja.
 Oppimisvalmennus aikuisten oppimisvaikeuksien kuntoutusmuotona Seija Haapasalo, Ulla Reiterä-Paajanen Helsinki : Kuntoutussäätiö, 2010. 100 s.
Oppimisvalmennuksen opas on tarkoitettu oppimisen ohjauksen ja kuntoutuksen tueksi kaikille ammattilaisille, kuntouttajille, kouluttajille ja ohjaajille, jotka työskentelevät nuorten ja aikuisten asiakkaidensa kanssa, joilla on oppimisvaikeuksia. Opas soveltuu käytettäväksi yhdessä aiemmin ilmestyneen Oma oppimisvalmentaja -työkirjan kanssa.
Lisää uusia julkaisuja löydät Kuntoutusportin tutkimus- ja aineistotietokannan uutuusluettelosta, josta voit tilata myös uusien julkaisujen RSS-syötteen.
Tutustu uutuusluetteloon »
« Palaa uutisiin
|
|