Kuntoutusportti Kuntoutusportin uutiskirje 1/2010

27.01.2010

Kattava selvitys kuntoutuslaitostoiminnasta Suomessa

Kuntoutuslaitosselvitys tarjoaa kokonaiskuvan maamme kuntoutuslaitoksista ja niiden taloudellisista toimintaedellytyksistä, voimavaroista, osaamisesta ja mahdollisuudesta vastata laitoskuntoutuksen tarpeisiin osana sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Selvitys toteutettiin kahdessa vaiheessa vuonna 2009. Keväällä 2009 tehtiin nettipohjainen kysely 94 kuntoutuslaitokselle. Syksyllä järjestettiin kuulemistilaisuuksia kuntoutuksen rahoittajille ja kuntoutuspalvelujen tuottajille sekä palvelujärjestelmän ja rahoituksen asiantuntijoille.

Selvitysmiehet esittävät toimenpide-ehdotuksia kuntoutuslaitosten kysynnän ja tarjonnan tasapainoon, laitoskuntoutuksen laatuun sekä sisältöön ja integraation. Toimenpide-ehdotuksia on yhdeksään asiakokonaisuuteen, joissa on yhteensä 30 alakohtaa. Selvityksen mukaan kuntoutuspalvelut tulisi jatkossa integroida nykyistä paremmin ja yhtenäisemmin terveydenhuollon ja työterveyshuollon toimintaan. Tämä edellyttää eri osapuolten vastuun ja roolien selkeyttämistä kuntoutuspalvelujen järjestämisessä. Selvitys nostaa kehityskohteeksi myös työelämään suuntautuvan kuntoutuksen kehittämisen kuntoutuslaitosten, Kansaneläkelaitoksen, työeläkevakuuttajien, työnantajien ja työhallinnon yhteistyönä.

Kuntoutuslaitosten sopeutuminen markkinaehtoiseen toimintaan tuo laitoksille lisävaatimuksia mm. yritysosaamisensa kehittämiseen. Laitoskuntoutuspalvelut kaipaavat selvityksen mukaan myös yhtenäistä valtakunnallista tuotteistamista ja siihen pohjautuvaa hinnoittelua. Samalla tulee kehittää myös menettelyjä, joilla palvelujen käytön vaihtelusta aiheutuvaa riskiä tasataan tuottajien ja rahoittajien välillä. Kuntoutuslaitosselvityksen mukaan kuntoutuksen vaikuttavuutta on seurattava ja sitä varten on kehitettävä seurantamenetelmiä. Vaikuttavuustiedon tulee ohjata keskeisellä tavalla kuntoutuspalvelujen hankintapäätöksiä.


Kuntoutuslaitosselvitys 2009. Kuntoutuslaitosten tila ja selvitysmiesten ehdotukset kuntoutuslaitostoiminnan kehittämiseksi. Helsinki 2009. 137 s.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:61

Lue koko selvitys>>






« Palaa uutisiin

Anna palautetta / peru uutiskirje » | uutiskirje[a]kuntoutusportti. fi | © Kuntoutussäätiö